Heinäkuussa päädyimme myös Kolille. Tuo ajankohta oli hyvin helteinen, mutta koska parempaakaan vaihtoehtoa ei ollut, täytyi Kolille suunnata helteellä. Ajoimme Joensuun puolelta Kolille, lounastauko Kolinportilla ja sitten vaaralle. Ajoimme Kolin kylältä ylös parkkipaikoille, tarkoituksena oli olla vain mukava päiväretki. Helteestä huolimatta samaan ajatukseen oli päätynyt moni muu: parkkipaikat olivat aivan tupaten täynnä, osa oli joutunut jättämään autonsa hieman laitomasti.
uitenkin meille vapautui paikat melko nopeasti. Eli kamojen tsekkaus, taapero selkään, aurinkorasvaa päälle ja menoksi. Kolin reittien lähtöpaikalle nousimme funikulaarilla. Sokos Hotelsin Spa kuulosti houkuttelevalta, mutta tällä kertaa tarkoituksena ei ollut pötkötellä vedessä, vaan käydä katsastamassa Koli. Joskus lapsempana olin siellä käynyt, mutta muistikuvat olivat melko hatarat. Kiersimme ”Huippujen reitin”, joka kiertää tärkeimmät Kolin huiput, kiertosuunnan mukaisesti viimeisenä pääkohteelle, Ukko-Kolille. Ehkä väkimäärä oli hajaantunut myös Kolin alueen muille reiteille, sillä vaikka väkeä oli paljon, ei sitä itse reitillä ollut. Älkää käsittäkö väärin, oli varmaan eniten missään luontokohteessa näkemäni määrä, mutta ei silti niin paljon kuin autoista olisi päätellyt.
Reitti itsessään oli simppeli ja kevyt. Hieman sekaannusta aiheutti, kun nousimme heti Akka-Kolin päälle, ja päädyimme oikeaisemaan reitin. Palasimme kuitenkin kiemuran takaisin että pääsimme kulkemaan Hiljaisuuden temppelin ohi. Matka jatkui kevyesti Ukko-Kolille, jossa oli pakollinen sometus- ja kuvanottotauko. Sitten portaat alas luontokeskuksen ja hotellin pihaan, pikainen pistäytyminen Järnefeltin reliefillä ja uhrihalkeamalla. Koliin liittyi paljon maagista historiaa, jota esiteltiin reitin luontotauluissa. Huipuilta näkyi hienot maisemat, enkä ihmettele, miksi Kolin näkymät Pieliselle on suomalainen kansallismaisema. Syvän vihreä kesä ja järvimaisema, onko suomalaisempaa maisemaa?
Kolissa on kuitenkin jotain sellaista, että kyllähän siellä jokaisen tulisi käydä. Ei tästä huippujen lenkistä kuitenkaan tullut sellaista hittiä, että sinne pitäisi uudestaan päästä. Luontoon meno on minulle kuitenkin ennen kaikkea hiljentymistä, ympäröivän luonnon ja omien ajatusten tutkailua, ei jonottamista väenpaljoudessa. Ehkä Kolin muita reittejä? Tai Pohjois-Karjalan muita nähtävyyksiä? Vuosikymmen sitten koin osan Susitaipaleesta, sekä Ruunaalla vietetty viikonloppu. Pohjois-Karjalassakin riittäisi koettavaa, ja se onkin ehkä unohdettu helmi suomalaisessa retkeilyssä. Siellä olisi paljon potentiaalia kasvavalle matkailulle. Kolille annan kuitenkin 2/5.
En haikaile niinkään takaisin, mutta suosittelen jokaista tutustumaan itse tuohon kansallismaisemaan. Mutta lähtisinkö varta vasten sinne? Ehkäpä en.
Matkalla majoitukseen pysähdyimme Ahvenisen uimaranta. Se on todella hyvin hoidettu, pitkä hiekkaranta ja pitkälle matala, eli sopii hyvin lapsiperheelle. Rannalla oli myös vessat (huussit?), pukukopit, rantalentopallokenttä ja leikkipaikka lapsille. Uimarantaa kuvataan Joensuun kauneimmaksi, ja ilman kokemusta muista, niin kyllä on hittipaikka. Tänne suosittelen matkaamaan kesäisenä päivänä kauempaakin. Ahvenisen uimaranta on paikka olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti