Auttiköngäs talvella

 

Arkivapaan koittaessa yllättäen kehoni ja mieleni täytti tarve päästä hieman luontoon, kuuntelemaan hiljaisuutta ja omia ajatuksiani. Niinpä keitin termokseen nopeasti lämmintä mehua, nappasin viikonloppuna tehdystä mokkapalasta palasen, puukon vyölle ja tulitikut reppuun – ja eikun tielle. Käänsin autoni nokan kantatie 81:lle kohti Kuusamoa. Reilun tunnin päästä olinkin jo Auttikönkään kahvilan pihassa, joka valitettavasti vaikutti olevan vain keskiviikko – sunnuntai. No, ymmärrettävää, olin ainoana pihassa kello 11 jälkeen aamupäivällä. Reppu selkään ja kohti itse köngästä eli vesiputousta. Aina yhtä puhutteleva, ja tämä päänähtävyys on aivan reitin alussa, tavoitettavissa muutamalla askeleella autosta sekä myös esteetön. Hetken vesiputousta ihailleena jatkoin matkaa. Pian huomasin, että olin varustautunut -17 asteeseen hieman köykäisesti housuosatolla. Reisiä ja takapuolta hieman pisteli, mutta ei tuntunut siltä, että paleltumia tulisi. Reitti on lyhyt, mutta talvella on voi kuitenkin sattua mitä tahansa. Talviseen retkeilyyn ei pidä suhtautua liian kevyesti vaan realistisesti. Aloittelevampaa retkeilijää olisin ohjeistanut kääntymään takaisin ja laittamaan lisää päälle, mutta minähän olen niin kokenut, että tunnistan vaaran kyllä helposti (Tämä on itseironiaa, kylmään pitää suhtautua vakavasti!)

Reitti kulkee poukkoilevasti rotkon reunamaa ja hieman kauempana. Alkumatkasta on hienoa ihmetellä joen virtaamista suuressa kanjonissa. Reitti oli hyvin tallaantunut ja aivan hyvin pärjäsi tavallisilla talvikengillä – ei lumikengille tarvetta.

Noin 1,5km päästä aloituksesta oli Auttijoen laavu, johon pysähdyin tulistelemaan, kuuntelemaan tulen rätinää, juomaan lämmintä mehua ja syömään palan mokkapalaa. Puita oli laavulla hyvin. Tätä ei voi sanoin kuvata!

Loppumatka reitistä on aika nousuista, kun noustaan Könkäänvaaran näköalapaikalle. Näköalatornista on upea maisemat yli peräpohjolaisen jokimaiseman. Vielä laskeutuminen lähtöpaikalle kahvilan pihalle. Itse reitin kävelyyn (kellon mukaan 3,28km) kului 49 minuuttia. Nyt oli myös muita saapunut. Muutama henkilöauto, vuokra-asuntoauto sekä jonkin matkailuyrityksen 1+8. Ehkä kytemään jäänyt tuleni helpotti seuraavien retkeä!

 

 

Winter hike at Auttiköngäs

 

Auttiköngäs in Winter

 

 

When an weekday day off arrived, my body and mind were filled with the urge to escape into nature, to listen to the silence and my own thoughts. So, I quickly prepared a thermos of warm juice, grabbed a piece of weekend-baked mocha cake, strapped a knife to my belt, packed matches in my backpack—and off I went. I pointed my car towards Highway 81 in the direction of Kuusamo. Just over an hour later, I arrived at the parking lot of the Auttiköngäs café, which, unfortunately, seemed to be open only from Wednesday to Sunday. Well, understandable—I was the only one there at around 11 in the morning.

 

Backpack on, I headed towards the main attraction: the waterfall itself. Always impressive, and conveniently located right at the start of the trail, accessible with just a few steps from the car. It’s even wheelchair-friendly. After admiring the waterfall for a moment, I continued on my way.

 

Soon, I realized that I was a bit underdressed for -17°C, particularly when it came to my choice of pants. My thighs and backside were tingling slightly, but it didn’t feel like frostbite was imminent. The trail is short, but in winter, anything can happen. One should never take winter hiking too lightly but instead approach it realistically. If I were a less experienced hiker, I would have advised myself to turn back and put on more layers. But of course, I am so seasoned that I can recognize danger easily (This is irony—cold should always be taken seriously!).

 

The trail winds along the edge of the gorge and at times moves a bit farther from it. At the beginning, it was amazing to observe the river flowing through the large canyon. The path was well-trodden, and regular winter boots were sufficient—no need for snowshoes.

 

About 1.5 km into the hike, I reached the Auttijoki lean-to, where I stopped to make a fire, listen to the crackling flames, sip warm juice, and enjoy a piece of mocha cake. There was plenty of firewood available at the shelter. Words can't do justice to the experience!

The latter part of the trail is quite steep as it ascends to the Könkäänvaara scenic viewpoint. From the observation tower, there’s a stunning view over the river landscapes of Peräpohjola.

 

hen, it was time to descend back to the starting point at the café parking lot. The hike itself (according to my watch, 3.28 km) took me 49 minutes. By the time I returned, more people had arrived—several private cars, a rented camper van, and a 1+8 minibus from a travel company. Perhaps the fire I had left smoldering made their trip a little easier!

Kesällä kerran Kolilla

 

Heinäkuussa päädyimme myös Kolille. Tuo ajankohta oli hyvin helteinen, mutta koska parempaakaan vaihtoehtoa ei ollut, täytyi Kolille suunnata helteellä. Ajoimme Joensuun puolelta Kolille, lounastauko Kolinportilla ja sitten vaaralle. Ajoimme Kolin kylältä ylös parkkipaikoille, tarkoituksena oli olla vain mukava päiväretki. Helteestä huolimatta samaan ajatukseen oli päätynyt moni muu: parkkipaikat olivat aivan tupaten täynnä, osa oli joutunut jättämään autonsa hieman laitomasti. 

 

uitenkin meille vapautui paikat melko nopeasti. Eli kamojen tsekkaus, taapero selkään, aurinkorasvaa päälle ja menoksi. Kolin reittien lähtöpaikalle nousimme funikulaarilla. Sokos Hotelsin Spa kuulosti houkuttelevalta, mutta tällä kertaa tarkoituksena ei ollut pötkötellä vedessä, vaan käydä katsastamassa Koli. Joskus lapsempana olin siellä käynyt, mutta muistikuvat olivat melko hatarat. Kiersimme ”Huippujen reitin”, joka kiertää tärkeimmät Kolin huiput, kiertosuunnan mukaisesti viimeisenä pääkohteelle, Ukko-Kolille. Ehkä väkimäärä oli hajaantunut myös Kolin alueen muille reiteille, sillä vaikka väkeä oli paljon, ei sitä itse reitillä ollut. Älkää käsittäkö väärin, oli varmaan eniten missään luontokohteessa näkemäni määrä, mutta ei silti niin paljon kuin autoista olisi päätellyt. 

 

Reitti itsessään oli simppeli ja kevyt. Hieman sekaannusta aiheutti, kun nousimme heti Akka-Kolin päälle, ja päädyimme oikeaisemaan reitin. Palasimme kuitenkin kiemuran takaisin että pääsimme kulkemaan Hiljaisuuden temppelin ohi. Matka jatkui kevyesti Ukko-Kolille, jossa oli pakollinen sometus- ja kuvanottotauko. Sitten portaat alas luontokeskuksen ja hotellin pihaan, pikainen pistäytyminen Järnefeltin reliefillä ja uhrihalkeamalla. Koliin liittyi paljon maagista historiaa, jota esiteltiin reitin luontotauluissa. Huipuilta näkyi hienot maisemat, enkä ihmettele, miksi Kolin näkymät Pieliselle on suomalainen kansallismaisema. Syvän vihreä kesä ja järvimaisema, onko suomalaisempaa maisemaa? 

 

Kolissa on kuitenkin jotain sellaista, että kyllähän siellä jokaisen tulisi käydä. Ei tästä huippujen lenkistä kuitenkaan tullut sellaista hittiä, että sinne pitäisi uudestaan päästä. Luontoon meno on minulle kuitenkin ennen kaikkea hiljentymistä, ympäröivän luonnon ja omien ajatusten tutkailua, ei jonottamista väenpaljoudessa. Ehkä Kolin muita reittejä? Tai Pohjois-Karjalan muita nähtävyyksiä? Vuosikymmen sitten koin osan Susitaipaleesta, sekä Ruunaalla vietetty viikonloppu. Pohjois-Karjalassakin riittäisi koettavaa, ja se onkin ehkä unohdettu helmi suomalaisessa retkeilyssä. Siellä olisi paljon potentiaalia kasvavalle matkailulle. Kolille annan kuitenkin 2/5.

 

En haikaile niinkään takaisin, mutta suosittelen jokaista tutustumaan itse tuohon kansallismaisemaan. Mutta lähtisinkö varta vasten sinne? Ehkäpä en. 

 

Matkalla majoitukseen pysähdyimme Ahvenisen uimaranta. Se on todella hyvin hoidettu, pitkä hiekkaranta ja pitkälle matala, eli sopii hyvin lapsiperheelle. Rannalla oli myös vessat (huussit?), pukukopit, rantalentopallokenttä ja leikkipaikka lapsille. Uimarantaa kuvataan Joensuun kauneimmaksi, ja ilman kokemusta muista, niin kyllä on hittipaikka. Tänne suosittelen matkaamaan kesäisenä päivänä kauempaakin. Ahvenisen uimaranta on paikka olla.

Once upon time at Koli

 

In July, we also ended up visiting Koli. It was an extremely hot period, but since there was no better alternative, we had to head to Koli despite the heat. We drove to Koli from the Joensuu side, stopping for lunch at Kolinportti before continuing to the hills. From Koli village, we drove up to the parking areas, planning to have a nice day trip. Despite the heat, many others had the same idea—the parking lots were completely packed, and some had even left their cars in slightly questionable spots. Luckily, we managed to find a spot fairly quickly. So, a quick gear check, toddler in the carrier, sunscreen applied, and off we went.

 

We took the funicular up to the starting point of Koli’s trails. The Sokos Hotels Spa sounded tempting, but this time, we weren’t here to relax in the water—we were here to explore Koli. I had been there once as a child, but my memories were quite vague. We hiked the "Huippujen reitti" (Summit Trail), which takes you around Koli’s main peaks, saving the highlight, Ukko-Koli, for last.

Perhaps the crowds had dispersed onto Koli’s other trails, because even though there were a lot of people, the trail itself wasn’t too congested. Don’t get me wrong—it was probably the busiest nature site I’ve ever visited, but it still wasn’t as packed as the number of cars had suggested.

The trail itself was simple and easy. We had a minor detour when we accidentally climbed straight up Akka-Koli, so we had to adjust our route. We doubled back a little to make sure we passed the Temple of Silence along the way. From there, we continued lightly towards Ukko-Koli, where we took the obligatory social media and photo break. Then, we descended the stairs to the nature center and hotel courtyard, made a quick stop at Järnefelt’s relief and the sacrificial crack. Koli has a rich, almost mystical history, which is well presented on the nature information boards along the route.

 

The views from the summits were breathtaking, and I can understand why Koli’s landscape over Lake Pielinen is considered Finland’s national scenery. Deep green summer forests and the lake view—is there anything more Finnish?

Still, there’s something about Koli that makes it a must-visit for everyone at least once. However, this summit hike didn’t leave me with a strong urge to return. For me, being in nature is about peace, reflection, and taking in the surroundings, not waiting in line with a crowd. Maybe next time I’ll try one of Koli’s lesser-known trails? Or perhaps explore other sights in North Karelia?

A decade ago, I hiked part of Susitaival, and I’ve also spent a weekend in Ruunaa. There’s so much to experience in North Karelia—it might just be an overlooked gem in Finnish hiking culture. The region has huge potential for growing tourism.

 

As for Koli itself, I’d rate it 2/5. I don’t long to go back, but I still recommend everyone to see this national landscape at least once. Would I go there again on purpose? Probably not.

On the way to our accommodation, we stopped at Ahveninen Beach. It’s incredibly well-maintained, with a long sandy shore and shallow water that makes it perfect for families with kids. The beach also has toilets (outhouses?), changing rooms, a beach volleyball court, and a children’s playground. It’s described as Joensuu’s most beautiful beach, and without having seen the others, I can say—it’s a top spot. I highly recommend making the trip here on a warm summer day, even from farther away. Ahveninen Beach is the place to be.

Ainiovaara - Retki Ylitorniolle

 

Sää näytti edellisenä iltana mitä mainioimmalta, niin päätimme lähteä K:n ja L:n kanssa Ylitorniolle, kuntaan, joka vielä Lapista puuttuu “käy jokaisessa Suomen kunnassa” -haasteesta. Reitiksi valikoitui ahkeran googlettelun perusteella Ainiovaaran luontopolku, pääsisihän Aavasaksan huipulle autolla. Otimme määränpääksi Ainiovaaran hiihtokeskuksen (ks. Google Maps)

 

Ajoimme Rovaniemeltä ensin etelään, Muurolan jälkeen käännyimme Aavasaksalle johtavalle tielle 930, joka juuri ennen Aavasaksaa yhdistyy tien 932 kanssa. Tie oli hyväkuntoinen Saavuimme perille, L selkään ja menoksi. Reitti alkoi hyvin umpeen kasvaneena pienenä polkuna ja pian tajusimme, että nythän on heinäkuu. Hyttysiä aivan joka puolella – ja meillä shortsit ja t-paidat. Mukava luontopäivä muuttuikin hyttysiä pakoon rynnien, joten aivan täyttä nautintoa reissusta ei saanut. Reitti nousi nopeasti ja muuttuikin laavulla paremmin kuljetuksi – ehkä ihmiset lähtevät Karemajoilta.

 

Reitti oli useimmiten hyvin merkitty valkoisilla tolpilla, mutta alun (ja lopun) heinikossa sekä avokallioilla reititys olisi voinut olla selkeämpi. Reitti kulki myös erilaisten luontotyyppien läpi, mikä oli mukavaa. Hyttystilanne vain tosiaan haittasi, eikä tehnyt mieli pysähtyä lukemaan tauluja luonnosta tai jäädä laavulle grillaamaan. Otimme kotoa varmuuden vuoksi mukaan omat polttopuut, mutta hyttystilanteen takia emme jääneet laavulle paistamaan makkaraa. Laavulta laskeuduessa kadotimme reitin, mutta päädyimme Ainiovaaran kuntoportaille, niitäkin pitkin pääsi hyvin hiihtokeskuksen parkkipaikalle. 

 

Suunto -kelloni mukaan yhteismatkaksi tuli 5,02 km ja kuljimme sen aikaan 1:34. Koska makkarat jäivät syömättä, suuntasimme Ylitornion keskustaan. S-marketista lisää ruokaa L:lle, minulle Osheeta ja aikusille myös jäätelöt. Ruokapaikka löytyi Ylitornion Pizza & Kebabista, josta saatiin aivan perushyvät pizzeriaruuat. Ylitornion apteekista vielä hydrokortisonit hyttysenpuremiin ja baanalle! Päätimme käydä nopeasti Ruotsin puolella Matarengissä (Övertorneå på svenska), joka on Aavasaksan korkeudella oleva kunnan keskus. Ennen Suomen sotaa 1809 olivat nämä kaikki samaa pitäjää, eli yhteydet ovat luonnolliset. 

 

Kävimme ICA Supermakertissa, josta mukaan tarttui gluteenittomia tortelliineja sekä ruotsalaista limukkaa. Ajelimme myös Matarengin läpi, joka osottautui hieman ärsytystä aiheuttavaksi, sillä Ruotsin puolella tiellä 99 oli juuri alkamassa tietyömaa, ja huomasimme sen vasta jouduttuamme jonoon. Ei voinut kuin kärvistellä hetken aikaa. Myös alkukesän Norjan reissulla jäimme heti palattuamme Ruotsiin tietyömaahan odottelemaan, mutta siitä lisää myöhemmin ;) 

 

Palasimme takaisin Rovaniemellle tällä kertaa tietä 932, joka vie lähellä Raanujärveä, siellä yhtyen Pellontiehen (valtatie 83) vieden matkaseurueen Sinettään, ja sieltä Rovaniemelle. 

 

Matka oli hyttynen/5, eli täydellistä arviota ei voi antaa. Jos sattuu ohiajamaan, voisi tuon käydä kävelemässä, mutta vartavasten en ehkä lähtisi kauempaa. Eli jos olet matkalla valtatie 21:lle vaikka Torniosta kohti Kilpisjärveä, voisi tuossa olla aivan passeli jaloittelu, ellei kengät sykähtele jo tunturiin. Linkki reitin sivustolle: Aavasaksa.fi

Trip to Ylitornio - Ainiovaara

 

The weather looked absolutely perfect the previous evening, so we decided to head to Ylitornio with K and L—a municipality still missing from our “visit every municipality in Finland” challenge. After some thorough Googling, we chose the Ainiovaara Nature Trail as our route, since the summit of Aavasaksa could be reached by car. Our destination was Ainiovaara Ski Center (see Google Maps).

We drove south from Rovaniemi, turning onto Road 930 toward Aavasaksa after passing Muurola. Just before reaching Aavasaksa, it merges with Road 932. The road was in excellent condition.

 

Once we arrived, we strapped L into the carrier and set off. The trail started as a narrow, overgrown path, and soon we realized—it was July. Mosquitoes were everywhere, and we were wearing shorts and t-shirts. Our nice nature outing quickly turned into an escape mission from the relentless swarm, so the experience wasn’t quite as enjoyable as we had hoped. The trail ascended quickly, but near a lean-to shelter, it became more well-trodden—perhaps more people start their hike from Karemajat. The trail was mostly well-marked with white posts, but in the grassy sections at the beginning (and end), as well as on open rock surfaces, the signage could have been clearer. It was nice that the route passed through various types of landscapes, but with the mosquito situation, we had no desire to stop and read the nature information boards or grill at the shelter. We had even brought our own firewood from home just in case, but the mosquitoes made sure we skipped the sausage break.

 

On the descent from the shelter, we lost the trail briefly but ended up at Ainiovaara’s fitness stairs, which conveniently led us back to the ski center parking lot. According to my Suunto watch, we covered 5.02 km in 1 hour and 34 minutes.

Since we didn’t get to eat our sausages, we headed to Ylitornio’s town center. A quick stop at S-Market for more food for L, an Oshee drink for me, and some ice cream for the adults. We found a place to eat at Ylitornio Pizza & Kebab, which served standard but decent pizza and kebab dishes. Then, a stop at the local pharmacy for some hydrocortisone cream to soothe the mosquito bites, and we were back on the road!

 

We decided to quickly cross the border to Sweden and visit Matarenki (Övertorneå in Swedish), the municipal center at the same latitude as Aavasaksa. Before the Finnish War of 1809, this whole area belonged to the same parish, so the cross-border connections are natural. We stopped at ICA Supermarket, where we picked up gluten-free tortellini and some Swedish sodas. We also drove through Matarenki, which turned out to be a mistake, as we ran straight into a road construction site on Route 99—only noticing it after getting stuck in the queue. Nothing to do but wait it out. A similar thing happened to us on our early summer trip to Norway, but more on that later.

 

We returned to Rovaniemi this time via Road 932, which passes near Raanujärvi before connecting to Pellontie (Highway 83), dropping off our travel companions in Sinetta, and then back home to Rovaniemi.

 

Final rating: mosquito/5—so not a perfect score. If you’re passing through, the trail might be worth checking out, but I wouldn’t go out of my way to visit again. However, if you’re traveling along Highway 21, heading from Tornio toward Kilpisjärvi, this could be a decent spot to stretch your legs—as long as your boots aren’t already itching for the real fells.

Link to the trail’s website: Aavasaksa.fi

Uusi blogi syntyy

 Hei,

 

tervetuloa Ilmojen teille! Projekti on pikkuhiljaa käynnistymässä ja voisin luvata ensimmäistä blogipostausta matkastani tulevana viikonloppuna. Sivut rakentuvat sitä ennen ja sitä jälkeen, eli muutoksia odotellessa!

Hienoa että oot löytäny paikalle ja tervetuloa Ilmojen teille! Laita blogi jo tilaukseen, muutkin somet varmaan löytyvät jossain vaiheessa!