Kesällä kerran Kolilla

 

Heinäkuussa päädyimme myös Kolille. Tuo ajankohta oli hyvin helteinen, mutta koska parempaakaan vaihtoehtoa ei ollut, täytyi Kolille suunnata helteellä. Ajoimme Joensuun puolelta Kolille, lounastauko Kolinportilla ja sitten vaaralle. Ajoimme Kolin kylältä ylös parkkipaikoille, tarkoituksena oli olla vain mukava päiväretki. Helteestä huolimatta samaan ajatukseen oli päätynyt moni muu: parkkipaikat olivat aivan tupaten täynnä, osa oli joutunut jättämään autonsa hieman laitomasti. 

 

uitenkin meille vapautui paikat melko nopeasti. Eli kamojen tsekkaus, taapero selkään, aurinkorasvaa päälle ja menoksi. Kolin reittien lähtöpaikalle nousimme funikulaarilla. Sokos Hotelsin Spa kuulosti houkuttelevalta, mutta tällä kertaa tarkoituksena ei ollut pötkötellä vedessä, vaan käydä katsastamassa Koli. Joskus lapsempana olin siellä käynyt, mutta muistikuvat olivat melko hatarat. Kiersimme ”Huippujen reitin”, joka kiertää tärkeimmät Kolin huiput, kiertosuunnan mukaisesti viimeisenä pääkohteelle, Ukko-Kolille. Ehkä väkimäärä oli hajaantunut myös Kolin alueen muille reiteille, sillä vaikka väkeä oli paljon, ei sitä itse reitillä ollut. Älkää käsittäkö väärin, oli varmaan eniten missään luontokohteessa näkemäni määrä, mutta ei silti niin paljon kuin autoista olisi päätellyt. 

 

Reitti itsessään oli simppeli ja kevyt. Hieman sekaannusta aiheutti, kun nousimme heti Akka-Kolin päälle, ja päädyimme oikeaisemaan reitin. Palasimme kuitenkin kiemuran takaisin että pääsimme kulkemaan Hiljaisuuden temppelin ohi. Matka jatkui kevyesti Ukko-Kolille, jossa oli pakollinen sometus- ja kuvanottotauko. Sitten portaat alas luontokeskuksen ja hotellin pihaan, pikainen pistäytyminen Järnefeltin reliefillä ja uhrihalkeamalla. Koliin liittyi paljon maagista historiaa, jota esiteltiin reitin luontotauluissa. Huipuilta näkyi hienot maisemat, enkä ihmettele, miksi Kolin näkymät Pieliselle on suomalainen kansallismaisema. Syvän vihreä kesä ja järvimaisema, onko suomalaisempaa maisemaa? 

 

Kolissa on kuitenkin jotain sellaista, että kyllähän siellä jokaisen tulisi käydä. Ei tästä huippujen lenkistä kuitenkaan tullut sellaista hittiä, että sinne pitäisi uudestaan päästä. Luontoon meno on minulle kuitenkin ennen kaikkea hiljentymistä, ympäröivän luonnon ja omien ajatusten tutkailua, ei jonottamista väenpaljoudessa. Ehkä Kolin muita reittejä? Tai Pohjois-Karjalan muita nähtävyyksiä? Vuosikymmen sitten koin osan Susitaipaleesta, sekä Ruunaalla vietetty viikonloppu. Pohjois-Karjalassakin riittäisi koettavaa, ja se onkin ehkä unohdettu helmi suomalaisessa retkeilyssä. Siellä olisi paljon potentiaalia kasvavalle matkailulle. Kolille annan kuitenkin 2/5.

 

En haikaile niinkään takaisin, mutta suosittelen jokaista tutustumaan itse tuohon kansallismaisemaan. Mutta lähtisinkö varta vasten sinne? Ehkäpä en. 

 

Matkalla majoitukseen pysähdyimme Ahvenisen uimaranta. Se on todella hyvin hoidettu, pitkä hiekkaranta ja pitkälle matala, eli sopii hyvin lapsiperheelle. Rannalla oli myös vessat (huussit?), pukukopit, rantalentopallokenttä ja leikkipaikka lapsille. Uimarantaa kuvataan Joensuun kauneimmaksi, ja ilman kokemusta muista, niin kyllä on hittipaikka. Tänne suosittelen matkaamaan kesäisenä päivänä kauempaakin. Ahvenisen uimaranta on paikka olla.

Once upon time at Koli

 

In July, we also ended up visiting Koli. It was an extremely hot period, but since there was no better alternative, we had to head to Koli despite the heat. We drove to Koli from the Joensuu side, stopping for lunch at Kolinportti before continuing to the hills. From Koli village, we drove up to the parking areas, planning to have a nice day trip. Despite the heat, many others had the same idea—the parking lots were completely packed, and some had even left their cars in slightly questionable spots. Luckily, we managed to find a spot fairly quickly. So, a quick gear check, toddler in the carrier, sunscreen applied, and off we went.

 

We took the funicular up to the starting point of Koli’s trails. The Sokos Hotels Spa sounded tempting, but this time, we weren’t here to relax in the water—we were here to explore Koli. I had been there once as a child, but my memories were quite vague. We hiked the "Huippujen reitti" (Summit Trail), which takes you around Koli’s main peaks, saving the highlight, Ukko-Koli, for last.

Perhaps the crowds had dispersed onto Koli’s other trails, because even though there were a lot of people, the trail itself wasn’t too congested. Don’t get me wrong—it was probably the busiest nature site I’ve ever visited, but it still wasn’t as packed as the number of cars had suggested.

The trail itself was simple and easy. We had a minor detour when we accidentally climbed straight up Akka-Koli, so we had to adjust our route. We doubled back a little to make sure we passed the Temple of Silence along the way. From there, we continued lightly towards Ukko-Koli, where we took the obligatory social media and photo break. Then, we descended the stairs to the nature center and hotel courtyard, made a quick stop at Järnefelt’s relief and the sacrificial crack. Koli has a rich, almost mystical history, which is well presented on the nature information boards along the route.

 

The views from the summits were breathtaking, and I can understand why Koli’s landscape over Lake Pielinen is considered Finland’s national scenery. Deep green summer forests and the lake view—is there anything more Finnish?

Still, there’s something about Koli that makes it a must-visit for everyone at least once. However, this summit hike didn’t leave me with a strong urge to return. For me, being in nature is about peace, reflection, and taking in the surroundings, not waiting in line with a crowd. Maybe next time I’ll try one of Koli’s lesser-known trails? Or perhaps explore other sights in North Karelia?

A decade ago, I hiked part of Susitaival, and I’ve also spent a weekend in Ruunaa. There’s so much to experience in North Karelia—it might just be an overlooked gem in Finnish hiking culture. The region has huge potential for growing tourism.

 

As for Koli itself, I’d rate it 2/5. I don’t long to go back, but I still recommend everyone to see this national landscape at least once. Would I go there again on purpose? Probably not.

On the way to our accommodation, we stopped at Ahveninen Beach. It’s incredibly well-maintained, with a long sandy shore and shallow water that makes it perfect for families with kids. The beach also has toilets (outhouses?), changing rooms, a beach volleyball court, and a children’s playground. It’s described as Joensuu’s most beautiful beach, and without having seen the others, I can say—it’s a top spot. I highly recommend making the trip here on a warm summer day, even from farther away. Ahveninen Beach is the place to be.